perjantai 6. marraskuuta 2015

Mielikuvamarkkinointi

Millainen mainos jää mieleen?

Usein sellainen, joka on jollain tavalla erilainen, poikkeava tai usein jopa ärsyttävä. Mitäänsanomaton, tylsä mainos ei jää mieleen. Jos miettii, montako mainosta muistaa nähneensä päivän aikana, ei ehkä montaa tule mieleen, jos yhtäkään. Syy tähän on ehkä se, että mainokset ovat niin jokaisen arkipäivää, ettei niihin juuri kiinnitä edes huomiota, ellei se ole jollain tavalla hyvin poikkeava tai erilainen kuin muut. Huomion saamisen kynnys kasvaa koko ajan korkeammaksi. 

Mielikuvamarkkinointi on määritellyn kohderyhmän mielikuviin tähtäävää tietoista vaikuttamista halutun tavoitteen toteutumiseksi. 
Yrityksen imago muodostuu asiakkaiden mielissä. Syntyneeseen mielikuvaan tai imagoon voi vaikuttaa ainoastaan, jos yritys tietoisesti suunnittelee viestinsä. Muistikuvat syntyvät siitä, mitä ihminen näkee, kuulee ja kokee. Ei ole yhdentekevää, millainen muistijälki asiakkaan mielikuviin jää. Jotta yrityksen markkinointiviestintä herättäisi näkemisen kautta muistikuvia tai tunteita, tarvitaan koko prosessiin mukaan kokemuksia ja tunteita. Yritysten ja tuotteiden tulee olla tunnistettavia ja muista erottuvia sekä nimen että visuaalisen muotonsa puolesta. 

Eräs mielestäni hyvä esimerkki hyvästä mielikuvamarkkinoinnista on eräs mainos, jonka näin joku aika sitten ruotsin televisiosta. Mainoksessa mainostetaan nuuskaa. Mainoksessa esiintyy hyvin trendikkään näköinen mieshenkilö, jolla on tyyliikkäät farkut jalassaan, joiden takataskuun piirtyy nuuskapurkin muoto. Mainoksesta syntyy vahva mielikuva, että nuuskan käyttö on niin sanotusti cool.

Tunnistettavuus auttaa tärkeiden kilpailuetujen hahmottumista ja omaksumista. Tietyistä logoista, väreistä ja tekstityyleistä tulee automaattisesti jonkinlainen mielikuva ihmisten mieleen. 



Ihmisten kaikki näkemykset ovat puhtaita mielikuvia. Ihminen tekee aina ensimmäisen ostopäätöksensä puhtaan mielikuvan perusteella. Yritys voi rakentaa itselleen puhdasta yrityskuvaa tai tuotekuvaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti